KONSULTOINTI
PALVELUMME

Opening time: undefined

OSAAMISTA HELPOSSA PAKETISSA

Tarjoamme osaamistamme helposti paketoituna. Saat apua toimintanne haasteisiin, oli kyse sitten muutoksen organisoinnista, johtamisesta tai palveluiden tuottamisesta. Tarjoamme myös tutkimus- ja analytiikkapalveluita; tiedonkeruusta raportointiin ja analysointiin. Tutkimusprojektin päätteeksi tietenkin purkupalaveri ja jalkautus henkilöstölle tai sidosryhmille.

STRATEGIATYÖSKENTELY

Ulkopuolinen sparraaja tuulettaa ajatuksia ja tuo laatikon ulkopuolisen näkemyksen tilaan. Järjestetään workshop tai pari ja laitetaan strategia uuteen uljaaseen muotoon.

PROSESSIKONSULTOINTI

Prosessien ollessa kunnossa jää aikaa toiminnan kehittämiselle ja innovoinnille. Jos arki kuluu tulipaloja sammutellessa, on joko syytä olla töissä palolaitoksella tai tehdä asialle jotain. Ja kyllä se nyt vaan on niin, että jos toimintaa on tarkoitus laajentaa, niin hyvä prosessi skaalautuu huomattavasti paremmin kuin huono.

TUTKIMUKSET

Tarjoamme kokonaisvaltaista tutkimuspalvelua, johon sisältyy tutkimusten suunnittelu, toteuttaminen, tiedonkeruu ja tiedon prosessointi sekä raportointi. Tutkimusosaamisemme pohjautuu usean vuoden kokemukseen palkka- ja työelämätutkimuksista sekä markkinatutkimuksista, erityisesti bränditutkimuksista.
Esimerkiksi
• Vuosittaiset asiakastutkimukset
• Markkinatutkimukset
• Esikartoitukset uusille tuotteille / markkinoille

VUOKRAJOHTAJUUS

Tarvitsetko monessa liemessä keitettyä muutosjohtajaa laittamaan asioita liikkeelle? Eikö organisaation uusiksi pistäminen ja sen mukanaan tuomat haasteet houkuttele? Eikö vaan virta riitä vielä yhteen projektiin kaiken muun tekemisen päälle? Jutellaan ja katsotaan löytyykö yhteinen juoni.

ANALYTIIKKA

Hallinnoit suurta määrää tietoa ja olet melkoisen varma, että siitä voisi olla hyötyäkin. Jos vaan tietäisit miten…

Tarvitset päivittäisen toiminnan ja päätöksenteon tueksi selkeitä lukuja. Kaivetaan ne siis yhdessä esiin.

Lue myös Google Analytics 3-version tuen päättymisestä täältä

HINNOITTELU

Käytännössä kaikki toteutuksemme tehdään räätälöityinä, mutta tästä saat käsityksen, mitä tekeminen maksaa.

KONSULTOINTI

1400€

/päivä

Konsultointi

Workshop fasilitointi

Analytiikkaprojektit

KOULUTUKSET

1000€

/½ päivää

Puolen päivän koulutukset

Materiaalin muokkaus ja matkakulut sopimuksen mukaan

TYYPILLINEN PROSESSI

KARTOITUS JA ANALYYSI

Ulkopuolinen näkee asiat usein selkeämmin ja ilman organisaation sisäisiä häiriötekijöitä. Siksi kartoitamme tilanteen ja laadimme siitä oman analyysimme.

SUUNNITTELU

Kartoituksen ja analyysin jälkeen laaditaan avainhenkilöiden kanssa etenemissuunnitelma, jota lähdemme yhdessä toteuttamaan.

TOTEUTUS JA TARKKAILU

Projektista riippuen toteutus voi olla mitä tahansa muutamasta päivästä kuukausiin tai jopa vuosiin. Muutoksen tarkkailu on onnistumisen mittaamisen kannalta oleellinen komponentti kaikissa hankeissa.